|
|
Teknologian siirron ammattilainen
Tuotekehitys Oy Tamlink on vuonna 1986 Tampereelle perustettu teknologian siirron ammattilainen. Toimimme erilaisissa rooleissa tutkimuksen ja teollisuuden välistä yhteistyötä lujittaen. Yhteistyökumppaneinamme on niin kotimaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä kuin kansainvälisiä suuryrityksiä. Korkeatasoista tutkimusosaamista kontaktiverkostoomme tuovat sekä kotimaiset että ulkomaiset tutkimuslaitokset.
Olemme olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa satoja teollisuuden tutkimus- ja tuotekehityshankkeita jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Syvällistä yhteistyötä strategisen tuotekehityksen parissa on muodostunut erityisesti pirkanmaalaisten koneenrakennusyritysten kanssa. Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) on alusta alkaen ollut Tamlinkin keskeinen yhteistyökumppani. Tamlink on toteuttanut lukuisia yhteisiä kehityshankkeita myös muiden tutkimuslaitosten, kuten VTT:n, kanssa.
Tamlinkin toimitilat sijaitsevat Hervannassa, Tampereen teknillisen yliopiston välittömässä läheisyydessä ja teknologiakeskus Hermian alueella. Yrityksen liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa.
|
 |
 |